Sain käydä viisi ensimmäistä luokkaa Haapavedellä Korkatin koulussa, kunnes koulu lakkautettiin vuonna 1974. Koulussa oli alaluokan opettajana Marketta ja yläluokan opettajana Markku. Muistaakseni koko koulussa oli 12 oppilasta, kun se lopettiin. Meistä oppilaista osa jatkoi koulua Ojakylän ja osa Kirkonkylän koulussa.

Mutta itse aiheeseen. Meille silloisille oppilaille kävi hyvä tuuri, kun opettajina olivat henkilöt, jotka pitivät meidät liikkeessä. Välitunnit pelattiin joko jääkiekkoa tai pesäpalloa. Melkein poikkeuksetta välitunnilla oli meidän oppilaiden kanssa myös yläluokan opettaja Markku pelaamassa. Jos Markku ei heti tullut tunnilta suoraan ulos, niin joku meistä kävi hänet hakemassa mukaan peliin. Markku oli muistaakseni perustamassa Hau:n jääkiekkojoukkuettakin ja veti tätä toimintaa useita vuosia. Korkatin koululle jäädytettiin aina jääkenttä ja pidimme sen itse kunnossa. Markulla oli siinä tietysti iso rooli. Valotkin kentällä oli, joten illat kuluivat koulun kentällä pelatessa. Iltoisinkin Markku oli pääsääntöisesti meidän mukana.

Aina pelattiin jotain. Haasteena oli pieni oppilasmäärä. Muistan sellaisenkin tunnin, kun oli yläluokkien poikien liikuntatunti ja pelattiin koripalloa. Minä ja Tapio vastaan Esko. Ei siinä paljon päässyt syöttelemään ja levypalloja napsimaan sen kokoisella porukalla. Pääosin pelattiinkin koko koulun väellä niin, että tytötkin olivat mukana.

Joka vuosi pienestä oppilasmäärästä huolimatta pidettiin koulun hiihtokilpailut. Meitä oli minun luokkani sarjassa kaksi: Tapio ja minä. Muistaakseni minulla on Korkatin koulun hiihtokisoista neljä hopeaa ja yksi kulta. Yhden kullan selittää se, että yhtenä vuonna Tapiolla oli vatsatauti kisapäivänä. Olin silloin ainoa osallistuja sarjassani. Vieläkin muistan sen riemuntunteen, kun sain pokata ykköspalkinnon. Tapio pärjäsi koulujen välisissäkin kisoissa hyvin ja minä olin sijoilla ynnämuuta, mutta mukana kuitenkin. Pidettiin Korkatin koulun lippua aina korkealla.

Nykyään keskustellaan paljon koululiikunnan merkityksestä. Omasta kokemuksestani voin ainakin vakuuttaa, että sen merkitys on suuri. Liikkumisen kipinän voi saada koulusta. Varsinkin, jos sattuu opettajiksi markkuja ja markettoja. Sitä muistaa yli neljänkymmenen vuoden takaakin positiiviset liikuntamuistot. Pakko vielä kertoa tähän loppuun, että putki ja suksi kulkee kohtuuullisesti vieläkin vuosikymmenten takaa opituilla malleilla.

 

Comments are closed.